The BIM Summit by Symetri 2025
The BIM Summit by Symetri järjestetään ensi vuonna 9. huhtikuuta Tukholmassa, Oslossa, Lontoossa.
Tukholma 15. kesäkuuta 2020 – Joulukuussa 2019 Symetri ja Briab ottivat ensimmäiset yhteiset askeleet kohti kehittyneempää paloturvallisuussuunnittelua. Nyt osapuolet ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen, joka vahvistaa entisestään yhteistyötä digitaalisten paloturvallisuusratkaisujen kehittämisessä.
Rakennusalalla digitaaliset ratkaisut ovat jo pitkään käytössä, mutta siitä huolimatta paloturvallisuuden suunnittelussa hyödynnetään yhä analogisia, manuaalisia ratkaisuja. Digitaalisten ratkaisujen puuttuminen lisää rakennuskustannuksia tarpeettomasti, eikä prosessissa saada talteen kiinteistön ylläpidossa hyödynnettävää informaatiota. Digitaalinen työnkulku säästää sekä aikaa että kustannuksia, ja prosessissa syntyvä informaatio toimii pohjana kiinteistön paloturvallisuuden ylläpidolle. Tämä parantaa paloturvallisuutta ja paloturvallisuuteen liittyvän tiedon hallittavuutta läpi rakennuksen elinkaaren. Kumppanuussopimus muodostuu kolmesta keskeisestä osa-alueesta, joiden tavoitteena on kehittää paloturvallisuuden suunnittelua ja tarjota alan suunnittelijoille juuri paloturvallisuussuunnittelun tarpeisiin kehitetyt BIM-työkalut.
- Paloturvallisuus on äärimmäisen tärkeä osa-alue, joka on tähän asti puuttunut BIMperheestä. Nyt otamme aimo askeleen kohti tehokkaampaa tiedon yhteiskäyttöä ja saamme näin nostettua tietomallinnuksen seuraavalle tasolle, toteaa Per Carlsson, Symetrin Building & Infrastructure liiketoiminnan johtaja.
-Odotamme aiempaa tiiviimpää yhteistyötä innolla. Yhdistämällä voimamme Symetrin kanssa pystymme vaikuttamaan alaan entistä laajemmin. Voimme myös tarjota tuleville yhteisille asiakkaillemme aiempaa paremman saatavuuden ja tuen. – Johan Norén, Business Director, Bimfire Software
18. toukokuuta Symetristä tuli Bimfire Toolsin globaali jälleenmyyjä, jolla on yksinoikeus Isossa-Britanniassa ja Pohjoismaissa, Tanskaa lukuun ottamatta. Bimfire Tools on jatkossa osa Symetrin tuote- ja palveluvalikoimaa. Tehokkaiden ja nykyaikaisten paloturvallisuussuunnittelutyökalujen tärkeyttä ei voi vähätellä. Jokaisen hallitsemattoman palon materiaaliset ja inhimilliset kustannukset ovat suuret. Rakennusalalla on kysyntää paloturvallisuusratkaisuille, jotka tehostavat suunnitteluprosessin hallintaa ja tukevat kiinteistöjen ylläpitoa tehokkailla tietojärjestelmillä.
Lisätietoja:
Per Carlsson
Director Building & Infrastructure, Symetri
+ 46 (0)70 295 33 10 / per.carlsson@symetri.com
Johan Norén
Affärschef New Technologies, Briab
08-406 66 06 / johan.noren@briab.se
Symetri tarjoaa rakennus-, kiinteistö- ja teollisuussektoreiden innovatiivisille yrityksille mahdollisuuden optimoida toimintaprosessejaan, helpottaa tiedonhallintaa ja parantaa laatua läpi tuotteen ja rakennuksen elinkaaren. Tarjoamme asiakkaillemme asiantuntemustamme 3Dmallinnuksesta ja simuloinnista aina tuotteiden elinkaarenhallintaan, rakennusten tietomallinnukseen ja kiinteistöjen hallintaan ja ylläpitoon. Meidän 300 ammattilaistamme palvelevat asiakkaitamme Pohjois-Euroopan laajuisesti. Symetri kuuluu Addnode Group -konserniin, jonka B-osake on listattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Addnode Group AB tarjoaa liiketoimintakriittisiä IT-ratkaisuja valikoiduille markkinoille sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Lisätietoa osoitteessa www.symetri.com.
Briab muuttaa epävarmuuden mahdollisuuksiksi innovatiivisilla ja tehokkailla ratkaisuilla, jotka parantavat prosesseja, pienentävät kustannuksia ja luovat turvallisuutta. Yrityksemme juuret juontavat palontorjuntaan, ja vuosien varrella olemme kehittyneet palontorjunnan ammattilaisista innovatiivisiksi riskienhallinnan asiantuntijoiksi. Nyt täydennämme tarjontaamme digitaalisilla ratkaisuilla, jotka varmistavat paloturvallisuuden tehokkaan ylläpidon kiinteistön elinkaaren jokaisessa vaiheessa. Työllistämme 140 henkilöä ja olemme näin Pohjoismaiden suurin itsenäinen riskienhallinnan asiantuntijayritys. The right side of risk - www.briab.se